perjantai 12. helmikuuta 2010

Perinteiset tattariblinit

Viime vuonna jäi blinien paistaminen kokonaan väliin, tänä vuonna niin ei saa käydä! Tämä on ainoa resepti, jolla olen blinejä koskaan tehnyt ja aina ovat onnistuneet erinomaisesti. Lisukkeeksi perinteiseen tapaan mätiä, hakattua punasipulia ja smetanaa, tai vaihtoehtoisesti kylmäsavulohta, sienisalaattia, kasviskaviaaria... Ja aina ennen lisukkeita valutetaan blinin päälle kirkastettua voita!

  • 2 1/2 dl maitoa
  • 1 rkl kuivahiivaa
  • 2 dl hienoa tattarijauhoa
  • 1 rkl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1/2 plo lagerolutta
  • 2 munankeltuaista
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 munanvalkuaista
  • noin 50-100g voita blinien paistamiseen
1.Pese kunnolla kaikki työvälineet ja kulhot. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon suola ja sokeri.
2.Sekoita hiiva tattarijauhojen kanssa ja lisää seos sitten maitoon. Peitä leivinliinalla ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Varaa reilun kokoinen kulho, koska taikina kuohuu käydessään.
3.Sekoita blinipohjaan olut, keltuaiset ja vehnäjauhot. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita varovaisesti joukkoon. Anna turvota viitisentoista minuuttia ennen paistamista.
4.Kirkasta voi; sulata voi mikrossa tai liedellä niin ettei se kiehahda. Valuta voin kirkas osa varovasti toiseen astiaan. Jäljelle jääneen heran voit käyttää vaikka leivontaan.
5.Kuumenna valurautainen blinipannu tai ohukaispannu kuumaksi ja lisää pannuun voi. Annostele taikinaa vain pannun puoleenväliin asti, koska taikina kohoaa paistettaessa. Paista blinit rapeiksi ja ruskeiksi molemmin puolin ja tarjoa heti esimerkiksi mädin, hienoksi leikatun sipulin ja smetanan kanssa.