sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Syksyn säilöntää

Tänä vuonna olen innostunut säilömisestä ihan tosissaan. Pakastin on täyttynyt marjoista ja sienistä, ja jääkaapin hyllyt puolestaan notkuvat omena-raparperihilloa ja -mehua, valkosipulikurkkuja ja tomaattimarmeladia. Hillojen ja mehun tekoon uusi Vitamix-blenderini on osoittautunut oivalliseksi apuvälineeksi!

OMENA-RAPARPERIHILLO
Soseutin reilun pari kiloa omenoita ja muutaman raparperinpätkän Vitamixilla (omenat kuorineen päivineen, siemenet poistin summittaisesti) ja keittelin sosetta hissukseen hillosokerin kanssa kattilassa. Sokeria laitoin pussin ohjeen mukaan koko kilon, mutta pienempikin määrä olisi riittänyt. Tuli nimittäin ehkä hitusen liian makeaa minun makuuni, mutta säilyypähän toivottavasti paremmin! Kuuma hillo huolellisesti pestyihin ja uunissa kuumennettuihin purkkeihin ja jäähtyneenä jääkaappiin. Ei sen vaikeampaa!

OMENA-RAPARPERIMEHU
Tässä mehussa on kaikki kuitukin mukana. Koska en omista mehulinkoa tai mehumaijaa, soseutin omenat, pienen määrän raparperia sekä täysruokosokeria Vitamixilla ja lisäsin joukkoon vettä sen verran, että seoksesta tuli juoksevaa. Mehu pestyihin ja uunissa kuumennettuihin pulloihin ja jääkaappiin. En keittänyt seosta lainkaan, joten siinä on kaikki vitamiinit tallella!

TOMAATTIMARMELADI
Jouduin keräämään vielä raa'atkin kirsikkatomaatit pois kylmien öiden tieltä ja mietin, mitä niistä voisi tehdä. Muistin syöneeni joskus laivalla juustojen kanssa taivaallisen hyvää tomaattimarmeladia joten ei muuta kuin googlailemaan. Tämmöisen reseptin löysin ja esimaistelun perusteella tuntuisi olevan kyse samanlaisesta marmeladista kuin silloin laivalla. Nyt täytyy vaan ostaa jotain hyvää juustoa, että pääsee testailemaan kunnolla.
Osan tomaateista jätin kypsymään huoneenlämpöön, joten minä tein marmeladia huomattavasti pienemmän annoksen kuin reseptissä. Tavallisen sokerin sijaan käytin hillo- ja marmeladisokeria, laitoin sitä noin kolmasosapaketillisen. Tomaatteja oli arviolta 300 grammaa. Käytin yhden sitruunan kuoren ja pienen palasen inkivääriä. Atamonia en käyttänyt, koska haluan välttää lisä- ja säilöntäaineita.

1 kg tomaatteja
1/2 kg sokeria
3 sitruunan raastettu kuori
pala inkivääriä
(Atamonia)

Huuhdo ja paloittele tomaatit. Raasta pestyjen sitruunoiden kuori. Sekoita tomaatit, sokeri, sitruunankuori ja pieni pala inkivääriä (itse sekoitin nämä Vitamixissa). Kiehauta ja laske sen jälkeen lämpöä. Keitä noin 1 1/2 tuntia. Sekoittele välillä, jottei seos pala pohjaan. Purkita marmeladi huolellisesti pestyihin ja kuumennettuihin purkkeihin. (Jos käytät Atamonia, lisää se purkkeihin pullon / pussin ohjeen mukaan).

VALKOSIPULIKURKUT
Takapihalla kasvatetut avomaankurkut antoivat ensikertalaiselle viljelijälle yllättävän hyvän sadon. joka säilöttiin valkosipulikurkuiksi Kotilieden ohjeen mukaan. Itse tein puolitetulla ohjeella.

3 kg avomaankurkkuja
1 valkosipuli
 tillinoksia
 piparjuurilastuja
mustaherukanlehtiä

Liemi:
4 dl väkiviinaetikkaa
1 1/2 l vettä
2 1/2 dl sokeria
1 dl karkeaa suolaa
1 rkl kokonaisia valkopippureita
1 rkl sinapinsiemeniä

1. Lado pestyt ja pyyhkeen päällä valutetut kurkut tölkkeihin (pestyihin / kuumennettuihin) kerroksittain mustaherukanlehtien, tillinvarsien, valkosipulinkynsien ja piparjuurilastujen kanssa.
2. Kiehauta liemen ainekset. Jäähdytä ja kaada kylmä liemi kurkkujen päälle. Aseta päälle kevyt paino, jotta kurkut pysyvät liemessä. Säilytä jääkaapissa.